Japania ry Finland
Japania ry:n toiminta on päättynyt. Näitä sivuja ei enää päivitetä.
  Fin-Nippon Pro Japania n:o 4/2011 - pääkirjoitus

Juhlitaan Japania

VUOSI 2012 on niin sanottu "Lohikäärmeen" vuosi. Buddhalaiseen kulttuuriperintöön kuuluva eläinvuosikalenteri koostuu 12 eläimestä, jotka toistuvat. Niin ollen edellisen kerran lohikäärme oli vuoden tunnuseläimenä vuonna 2000. Silloin Suomen ja Japanin välisessä kanssakäymisessä koettiin merkittävä tapahtuma. Japanin keisari Akihito ja keisarinna Michiko vierailivat Suomessa. Kansalaistapaaminen pidettiin tuolloin Kämphotellin peilisalissa.

ALKAVANA vuonna on tiedossa kaksi tapahtumaa, jotka juhlistavat Suomessa toimivien Japani-orientoituneiden yhdistysten pyöreitä vuosia. Japania ry täyttää torstaina 29. maaliskuuta kymmenen vuotta. Origami Finland ry:llä tulee täyteen 15 vuotta sunnuntaina 13. toukokuuta.

JAPANIA RY on Suomi-Japani -ystävyysyhdistys. Jäseniä yhdistyksessä on vuoden 2011 lopulla 1.312. Japania ry:n edeltäjä oli Japani-Kilta ry, joka perustettiin vuoden 1989 lopulla. Sen ydinjoukko oli japanin kielen opiskelijoita, joista useimmat olivat olleet Heikki Mallatin kursseilla eri oppilaitoksissa. Mallat on opettanut japania vuodesta 1983 alkaen. Japania ry:n perustajat kymmenen vuotta sitten olivat Timo Airaksinen, Eira Palosaari-Airaksinen, Heikki Mallat, Marjatta Mielonen, Leevi Röytiö ja Pirjo-Riitta Sakasho.

ORIGAMI FINLAND RY perustettiin edistämään japanilaisen paperintaittelun eli origamin harrastusta Suomessa. Haaste tuli japanin kielen opiskelijoilta 1980-luvun lopulla. Ei siinä opettajan auttanut muu kuin ryhtyä opiskelemaan alaa. 1990-luvun alkuvuosina origamipajoja ja -näyttelyitä pidettiin Japani-Kilta ry:n nimissä paikkoina muun muassa kirjastot eri puolilla Suomea. Origami Finland ry:n perustivat keväällä 1997 Heikki Mallat, Ulla Huitila ja Leevi Röytiö. Origami Finland ry ja Japania ry ovat keskenään läheisessä yhteistyössä.

JUHLAVUOSIAAN vuonna 2012 viettävät Japania ry ja Origami Finland ry ovat rikastuttaneet merkittävällä tavalla japanilaisen kulttuurin tuntemusta Suomessa. Yhdistysten panos ja aktiviteetit on huomioitu laajalti sekä Suomessa että Japanissa. Kummankin järjestön aikaansaannokset tulevat esille monin eri tavoin juhlavuoden mittaan.

Heikki Mallat (31.10.2011)

 

Japanian yhteystiedot