Japania ry Finland
Japania ry:n toiminta on päättynyt. Näitä sivuja ei enää päivitetä.
  Fin-Nippon Pro Japania n:o 3/2010 - pääkirjoitus

Japania-kirjakokoelma

Japania-kirjakokoelma on syntynyt vuosikymmenten mittaan. Sen ensimmäiset nimikkeet on hankittu yksityisesti 1970-luvulla. Hankinnat teki Osakassa silloin kaksi vuotta stipendiaattina ollut Heikki Mallat. "Kirjalaatikoita lähti toistakymmentä", hän muistelee. Sittemmin nimikkeiden määrää ovat kartuttaneet sekä ostot että lahjoitukset. Uusin lahjoitus on tulossa Nippon Foundationilta Tokiosta. Lahjoituksesta kerrotaan sivuilla 16-17.

Nimikkeiden määrä on arviolta noin kaksituhatta. Joukossa on japanin-, englannin- ja suomenkielisiä kirjoja, lehtiä, äänitallenteita ja videoita sekä Japani-aiheista matkailumateriaalia. Nippon Foundationin lahjoitus lisää määrää sadalla nimikkeellä.

Luettelointia on Japania ry:n toimesta tehty vapaaehtoisvoimin lähes vuoden ajan, mutta lainauspalvelua yhdistys ei ole voinut järjestää. Tilan ja muiden resurssien puute on estänyt sen. Niinpä jatkuvasti karttunut Japania-kirjakokoelma on ollut vuosikaudet varastoituna. Siis sinänsä lähellä, mutta todellisuudessa ei kenenkään ulottuvilla. Tilanne on ollut harmillinen.

Hiljattain käydyt keskustelut Haaga-Helian edustajien kanssa lupaavat ratkaisua asiaan. Japania-kirjakokoelma on päätymässä kyseisen koulutuskonsernin Pasilassa sijaitsevan yksikön kirjaston tiloihin. Periaatteessa asiasta on jo sovittu, käytännössä edetään pikku hiljaa. Vaikka tila olisikin, niin nimikkeiden luettelointi kirjaston vaatimusten mukaisesti vie oman aikansa. Mutta kun valmista on, niin siitä tiedotetaan näyttävästi. Japania-kirjakokoelman tuleminen lainaajien ulottuville on suuri ilonaihe.

Japania ry luovuttaa hallussaan olevan Japania-kirjakokoelman kaikki nimikkeet Haaga-Helialle lahjoituskirjalla. Keskusteluissa esille otettuja lahjoittajan toivomuksia olivat Japania-nimen säilyminen, avoin pääsy internetissä kirjaluetteloon ja lainausoikeus Japania ry:n jäsenille. Toivomuksiin on Haaga-Helian edustajien taholla suhtauduttu ymmärtäväisesti.

Heikki Mallat (15.9.2010)

 

Japanian yhteystiedot