Japania ry Finland
Japania ry:n toiminta on päättynyt. Näitä sivuja ei enää päivitetä.
  Fin-Nippon Pro Japania n:o 2/2010 - pääkirjoitus

Japania kautta Suomen

Japania ry:n vuonna 2004 käynnistämä viisivuotinen "Japania kautta Suomen" -yhteistyön kehittämisprojekti päättyi 2009. Projektin puitteissa pidettiin seminaareja sekä solmittiin keskinäisiä yhteyksiä monin eri tavoin. Alalla toimivat oppivat tuntemaan toisiaan. Tavoitteita ja ongelmia kartoitettiin. Siinä ohessa Japania ry:stä tuli valtakunnallinen Suomi-Japani-ystävyysyhdistys, jonka jäsenmäärä nousi vuosien myötä pitkälti toiselle tuhannelle.

Kevätkaudella 2010 Japania ry:n hallitus on ottanut "Tiikerin loikkia" Tampereelle, Espooseen, Vantaalle ja Turkuun sekä tavannut Japania-illoissa paikkakunnan aktiivitoimijoita. Määrä on vaihdellut muutamasta osallistujasta muutamaan kymmeneen, mutta kaikille on ollut yhteisenä piirteenä halu antaa oma panoksensa Suomi-Japani-ystävyysyhdistysasioiden hoitoon paikallistasolla ja samalla osana valtakunnallista kokonaisuutta.

Välittömiä tuloksiakin on saatu. On pystytty nimeämään avainhenkilöitä paikkakuntakohtaisesti, jotka ovat ottaneet tai ottamassa ohjakset käsiinsä. Parhaiten on edistytty Tampereella, jossa on pidetty jo pari paikallista Japania-iltaa. Mutta kyllä myös muilla paikkakunnilla on vauhti päällä. Toinen iso askel on otettu siinä, että Japania ry on avannut paikalliset sähköpostiosoitteet. Ne toimivat tyyliin paikkakunnan nimi(at)japania.org Niistä tarkemmin toisaalla.

Sanotaan, että "Lähelle on pitkä matka". Helsinkiin rekisteröidyn Japania ry:n vaativin "Tiikerin loikka" -projektin kohde on sen oma kotikaupunki, jonka vuoro tulee vasta syyskaudella. Mutta miten aktivoida puolituhatta helsinkiläistä Japania ry:n jäsentä perustamaan omaa paikallisyhdistystä? Ratkaisuksi on kaavailtu yhteistä "Japanilainen kulttuurituokio" -tapahtumaa maanantaina 8. marraskuuta Sanomatalon Mediatorilla. Asiasta enemmän toisaalla. Toivotaan, että aktiiveja paikalliseen Suomi-Japani-kansalaistoimintaan löytyy pääkaupungistakin.

Heikki Mallat (31.5.2010)

 

Japanian yhteystiedot