Japania ry Finland
Japania ry:n toiminta on päättynyt. Näitä sivuja ei enää päivitetä.
  Fin-Nippon Pro Japania n:o 3/2009 - pääkirjoitus

Tuloksia projekteista

Tässä lehdessä kerrotaan projekteista, joiden tulokset ovat rikastuttaneet Suomi-Japani -kansalaistoimintaa. Niiden avainhenkilöt ja muuten mukana olleet ansaitsevat tunnustuksen.

Timo Koponen kuuluu ansioituneiden joukkoon. Japanin opetusministeriön stipendiaattina 1970-luvun alussa Japanin kasvimaailmasta kiinnostunut tutkija ja sittemmin Helsingin yliopiston professori johti yli kaksi vuosikymmentä kestänyttä projektia, jonka tulos - Japanilainen vyöhyke Kumpulan kasvitieteellisessä puutarhassa - on nyt yleisön nähtävissä. Puutarha avattiin kesäkuun alussa 2009.

Japania ry:n projekti Japania kautta Suomen 2004-2009 on päättymässä. Tavoitteita oli lähentää alan toimijoita ja luoda edellytyksiä yhteistyölle. Projektin edetessä alan lopullinen tavoite konkretisoitui alan toimintoja ammattimaisesti ylläpitävän valtakunnallisen keskuksen perustamiseen. Se myös julkaisisi alan kattavaa lehteä. Lähentymistä alalla on viiden vuoden aikana tapahtunut, mutta yhteistyö on miltei ennallaan. Jotta käänne parempaan tapahtuisi, tarvittanee avainhenkilötaholla sukupolvenvaihdos.

Eero Tammila toimi Finnairin kaukoidän johtajana Tokiossa lähes yhdeksän vuotta erittäin ansiokkaasti. Kohteita tuli kauden aikana kolme - Tokio, Osaka ja Nagoya - ja lentojen määrä kasvoi vuosi vuodelta. Eivätkä koneet lentäneet tyhjillään. Helsinki 'gatewayna' jatkolennoille Eurooppaan oli onnistunut strategia. Tammilan seuraajaksi nimitetyllä Sakari Romulla onkin edessä sekä haasteita että mahdollisuuksia.

Omista ansioistaan ei tietenkään saisi puhua eikä kirjoittaa mitään. Tiedän, mutta totean silti, että käsillä on järjestyksessä 120. Fin-Nippon -lehti, jonka päätoimittajana olen ollut sen perustamisesta 1993 alkaen. Vuosien mittaan on koettu vaikeita aikoja ja vielä niitäkin vaikeampia aikoja, mutta lehti on pysynyt hengissä. Ja jopa niin, että opetusministeriön Kulttuurilehti-lautakunta hyväksyi sen 2006 Suomi-Japani -kulttuurilehdeksi. Vau!

Mainitsemisen arvoisia Japani-projekteja on tiedossa toki paljon enemmän. Yhteen pääkirjoitukseen ei nyt kuitenkaan mahdu useampia. Niihin pitää palata toiste.

Heikki Mallat (7.7.2009)

 

Japanian yhteystiedot