Japania ry Finland
Japania ry:n toiminta on päättynyt. Näitä sivuja ei enää päivitetä.
  Fin-Nippon Pro Japania n:o 4/2007 - pääkirjoitus

Uudistuksia

Uudistuksista tuorein on juuri nyt Sinun silmiesi edessä - selailethan Fin-Nippon -lehden numeroa 4/2007. Kun vilkaiset viereisen palstan tietoja, huomaat, että kohdassa "Julkaisija" lukee "Pro Japania Group".

Alun perin - siis vuosina 1993-2002 - Fin-Nippon -lehden julkaisija oli Japani-Kilta ry ja tammikuusta 2003 marraskuuhun 2007 Japania ry. Sisältönsä puolesta Fin-Nippon oli kaiken aikaa Suomi-Japani -kulttuurilehti, mutta kun julkaisija oli ystävyysyhdistys, niin lehti sai jäsenlehden leiman.

Kulttuurilehtiä edustava Kultti ry hyväksyi Fin-Nippon -lehden jäsenekseen jo 1990-luvun loppupuolella, mutta vasta vuonna 2006 opetusministeriön Kulttuurilehtilautakunta kelpuutti Fin-Nipponin kulttuurilehtien joukkoon myöntäessään sille ensimmäisen kerran valtion kulttuurilehtitukea. Tuki jatkui vuonna 2007. Sen saaminen vasta heinäkuussa sotki ilmestymistä.

Uudistuksista ensimmäinen toteutettiin saman tien: Fin-Nippon -lehdestä tehtiin tilattavissa oleva julkaisu vuoden 2007 alusta lukien. Aiemmin lehtensä Japania ry:n ja Origami Finland ry:n jäsenmaksuun sisältyvänä etuna saaneille tilanne oli uusi. Vaikka vuosikerran hinnasta 25 eurosta luvattiin 50 prosentin alennus, niin valtaosalta tilaus jäi tekemättä. Mutta on sitten ollut niitäkin, jotka tilasivat. Erityisen ilahduttavaa on, että moni kirjasto on ilmoittautunut Fin-Nippon -lehden tilaajaksi. Kirjastoissahan lehti kuin lehti on laajan lukijakunnan ulottuvilla. Myös se, että levikki on kasvussa, ilahduttaa.

Vuosikertaa 2007 on uudistettu myös sisällön ja taiton osalta. Kuvien määrää ja kokoa on lisätty. Lehti+liite -kokonaissetin sivumäärä per numero on pidetty vähintään 40:ssä. Tavoitteena on runsaus ja näyttävyys.

Uudistukset jatkuvat Pro Japania Groupin hoivissa. Fin-Nippon -lehti on jo nyt eri versioineen - Fin-Nippon -lehti, verkkolehti FNNN www.japania.org Fin-Nippon eBulletin ja FNeB Printti - Japanista kiinnostuneiden tiedossa ja suosiossa. Kasvua heidän ja uusien alalle tulevien joukosta pyritään saamaan muun muassa uudistamalla ja voimistamalla toimitusta, lisäämällä lehtibisnekseen oheistuotteita ja tehostamalla markkinointia.

Erittäin tärkeä rooli Fin-Nippon -lehden sisällön ja talouden uudistamis- ja kehittämistyössä on mainos- ja muu yhteistyö liike-elämän sekä alan järjestöjen kanssa. Toimintaan panostetaan voimakkaasti.

Heikki Mallat (20.12.2007)

 

Japanian yhteystiedot