Japania ry Finland
Japania ry:n toiminta on päättynyt. Näitä sivuja ei enää päivitetä.
  Fin-Nippon n:o 3/2005 Bulletin - pääkirjoitus

Uudistusten aika

Japania ry:n jäsenmäärä on ollut voimakkaassa kasvussa jo pitkään ja toukokuussa 2005 ylittyi ensimmäisen kerran tuhannen jäsenen raja. Tarkka lukema 23. toukokuuta tehdyssä päivityksessä oli 1.044 henkilöjäsentä! Lisäksi yhdistyksellä on 34 yhteisöjäsentä.

Alku vuonna 1989 oli vaatimaton, sillä perustajajäseniä oli tuolloin vain 17 henkilöä. Kuudessatoista vuodessa määrä on kasvanut yli 60-kertaiseksi. Samalla Japania ry:stä on tullut valtakunnallinen Suomi-Japani -yhdistys. Lisäksi se on omaksunut johtotehtävän 'Japania kautta Suomen 2005-2009' -kehittämisprojektissa.

Nykyinen hallitus on tiedostanut tilanteen. Yhdistys, jossa on yli tuhat jäsentä on ihan erilainen johdettava kuin se alkuperäinen, jossa oli 17 jäsentä. Myös jäsenten odotukset ja yhdistyksen tekniset mahdollisuudet palvella heitä ovat nyt tyystin toiset kuin 16 vuotta sitten.

Uudistuksia on siis luvassa. Alustavissa keskusteluissa on kosketeltu toimintaa, hallintoa ja verkottumista. Uutena toimintamuotona on anime-klubi, joka aloittanee jo elokuussa. Hallintoa kehitetään perustamalla paikallisia tiimejä. Ehdolla ovat Helsinki, Espoo ja Vantaa sekä Lahti, Tampere ja Turku. Hallinnon kehittämistä on sekin, kun mm. julkaisutoiminta siirretään Osuuskunta Pro Japanian hoitoon. Verkottumista jatketaan 'Japania kautta Suomen' -yhteistyön kehittämisprojektin puitteissa ja muutenkin.

Kaikki toiminta perustuu kuitenkin edelleen vapaaehtoisuuteen. Työtä siis tehdään avainhenkilöiden ehdoilla. Työ, perhe ja muut har- rastukset asettuvat usein yhdistyksen edelle. Asialle sinänsä ei voi mitään, niin vain on. Mutta kasvattamalla avainhenkilöiden määrää yhdistys voi varmistaa, että sen toiminta pelaa. Sääntömääräisten luottamustoimien lisäksi Japania ry:llä on jo nyt joukko erityisavus- tajia. Kokemukset ovat olleet myönteisiä puolin ja toisin ja määrää kasvatetaan. Ellet vielä ole yksi heistä, ilmoittaudu mukaan. Kerro meille Japania sivuavasta osaamisestasi. Tee aloite!

Heikki Mallat (1.6.2005)

 

Japanian yhteystiedot